Sosiaaliohjaaja: lastensuojelu, Ilomantsi id10210 - Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Työn kuvaus

TERVETULOA POHJOIS-KARJALAN HYVINVOINTIALUEEN - SIUN SOTEN AMMATTILAISTEN JOUKKOON

"Työpaikan valinta tuppaa vaikuttamaan aika moneen muuhunkin asiaan kuin itse työhön. Muidenkin kuin tekijän osalta. Siksi niitä rekrymainoksissa perinteisesti viliseviä näköalapaikkoja, monipuolisia mahdollisuuksia ja tukea antavia yhteisöjä on hyvä olla tarjolla myös työajan ulkopuolella. Meistä tuntuu, että meiltä sellaisia hyvinkin voisit löytää. Avaa mielesi sekä sydämesi ja tutkiskele itse!"

HAEMME 18.8.2026 MENNESSÄ VAKITUISEEN VIRKAAN

Sosiaaliohjaajaa

Lastensuojeluun eteläiselle alueelle Ilomantsiin 1.9.2026 alkaen

Tehtävänkuvaus

Eteläisen alueen lastensuojelu toteuttaa yhdennettyä lastensuojelutyötä sisältäen palvelutarpeen arvioinnin, avo- ja sijaishuollon lastensuojelun työtehtävät. Sosiaaliohjaaja työskentelee lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän, asiakkaana olevan lapsen, hänen perheensä sekä laajan verkoston kanssa. Sosiaaliohjaajan työskentely on työparityön lisäksi yksilöasiakastyötä sekä perhetyötä. Työskentely on suunnitelmallista ja tavoitteellista muutostyöskentelyä, jossa korostuu asiakaslähtöisyys ja avoimuus. Sosiaaliohjaajan työnkuvaan kuuluu myös vahvasti itsenäinen arviointi- ja päätösvastuu jokaisessa lastensuojeluprosessin vaiheessa.

Työ edellyttää hyvää paineensietokykyä, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon sekä hyviä valmiuksia pari-, tiimi- ja verkostotyöhön. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä hyvää kirjallista ilmaisukykyä. Eduksi katsotaan kokemus sosiaaliohjauksesta, lastensuojelusta ja lapsiperheissä tehtävästä työstä.

Tarjoamme mahdollisuuden työnohjaukseen. Meillä on mahdollisuus tehdä osittain etätöitä. Työaika on 38,25h/vko. Käytämme joustavaa työaikaa.

Työyhteisön esittely

Eteläisen alueen lastensuojelussa työskennellään Kiteen, Rääkkylän, Tohmajärven ja Ilomantsin alueilla. Viran toimipiste sijoittuu Ilomantsiin. Tiimiin kuuluvat johtava sosiaalityöntekijä, sosiaalityöntekijöitä, sosiaaliohjaajia, perhetyöntekijä ja ohjaaja.

Työpaikan sijainti: Henrikintie 4, Ilomantsi.

Kelpoisuusehdot

Sosiaaliohjaajalta odotamme sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen laillistusta tai lupaa toimia sosionomin, geronomin ja kuntoutuksen ohjauksen tehtävissä.

Palkkaus ja edut

Tehtäväkohtainen palkka on: 3372,85 euroa / kk.

Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksesi määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus).

Siun sote tarjoaa henkilöstöetuja, jotka tukevat arkea, vapaa-aikaa ja työssä jaksamista. Lisäksi mahdollisuus tilapäismajoitukseen tukee työn sujuvaa aloitusta.

Lisätiedot

Tehtävien aloituksesta neuvottelemme mielellämme hakijoiden kanssa. Tavoitteenamme on luoda joustava työympäristö, joka sopii sekä sinulle että meille. Joten ilmaise rohkeasti toiveesi, jotta voimme yhdessä löytää sopivan ratkaisun.

Virkaan ehdollisesti valitun on esitettävä ennen virkasuhteen alkamista tai virantäyttöpäätöksellä määrätyn ajan kuluessa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023) valintapäätöksessä todetun määräajan kuluessa. Virassa on koeaika kuusi kuukautta.

Lisätietoja antaa johtava sosiaalityöntekijä 20.7.2026 alkaen Kaisu Kaverinen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. mailto:Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 013 330 5400 sekä palvelupäällikkö Maarit Haatanen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., 013 330 5377

Tehtävään haetaan sähköisesti.

Joensuussa 15.7.2026

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue

Työkieli: Suomi

Tarkemmat tiedot

  • Työaika: Kokoaikatyö
  • Avointen töiden lukumäärä: 1
  • Työn jatkuvuus: Toistaiseksi voimassa
  • Palkan peruste: Kuukausipalkka

Hakuohjeet

https://siunsote.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=10210&jbid=15

Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

  • Sijainti: Rääkkylä (707)
  • Hakualue: Useita paikkakuntia
  • Yritys: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
  • Y-tunnus: 3221317-4
  • Toimipaikka: Ilomantsi
  • Hakuaika päättyy: 18.08.2026 23:59:00
  • Julkaistu 15.07.2026 13:00:10 (Päivitetty 16.07.2026 12:30:08)
  • Lähde: Työmarkkinatori