Työn kuvaus
Haemme osaavaan joukkoomme Kontiolahden kunnan lukiokoulutukseen vanhempainvapaan sijaista määräaikaiseen biologian, maantieteen ja terveystiedon lehtorin virkasuhteeseen (virkanumero 0101) ajalle 10.8.20265.6.2027.
Kontiolahden lukio on noin 200 opiskelijan oppilaitos. Opetuksessa hyödynnetään vahvasti modernia opetusteknologiaa ja digitaalisia oppimateriaaleja. Erilaisten digitaalisten oppimisalustojen käyttötaito, opiskelijoiden ohjaaminen ja opiskelussa tukeminen ovat keskeinen osa opettajan työtä lukiossamme.
Tehtävään kuuluu lukion biologian, maantieteen ja terveystiedon opetus, opiskelijoiden valmentaminen ylioppilaskirjoituksiin sekä lukion ryhmänohjaajan tehtävät.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään asetuksessa lukion opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehtojen (asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998) mukaisia opintoja niin, että tehtävän pääopetusaineista toisessa eli biologiassa tai maantieteessä tulee olla suoritettuna syventävät opinnot ja muissa opetusaineissa vähintään aineopinnot. Edellytämme myös opetuskokemusta lukiokoulutuksessa tehtäviin kuuluvissa opetettavissa aineissa.
Eduksi katsotaan kokemus ylioppilaskokeiden alustavasta arvioinnista. Eduksi katsotaan myös monipuoliset TVT-taidot ja osaaminen sähköisten oppimateriaalien käytössä. Arvostamme hakijoiden hyviä työyhteisötaitoja, laajaa ja monipuolista pedagogista osaamista sekä taitoja ohjata opiskelijaa hänen henkilökohtaisella opiskelupolullaan.
Tehtävä on haettavissa sähköisesti 1.6.2026 klo 12.00 asti. Haastatteluun kutsumme erikseen.
Virkaa täytettäessä otetaan huomioon ainoastaan kelpoiset hakijat. Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka virkasuhteen alussa on 3458,71 €.
Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saatuaan. Viran täytössä noudatetaan tarvittaessa kuuden kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja: rehtori Arto Koskela, 050 5950 343,
Kontiolahden kunta on savuton työpaikka.
Työkieli: Suomi
Tarkemmat tiedot
- Työaika: Kokoaikatyö
- Avointen töiden lukumäärä: 1
- Työn jatkuvuus: Määräaikainen
- Palkan peruste: Kuukausipalkka
Hakuohjeet
https://kontiolahti.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=1390&jbid=15
Sähköposti:
- Sijainti: Kontiolahti (276)
- Yritys: Kontiolahden kunta
- Y-tunnus: 0169048-8
- Toimipaikka: Kontiolahti
- Hakuaika päättyy: 01.06.2026 12:00:00
- Julkaistu 18.05.2026 12:00:18 (Päivitetty 18.05.2026 12:00:18)
- Lähde: Työmarkkinatori
