Työn kuvaus
Joensuun hommissa on helppo hengittää!
Joensuussa on maan parhaat päiväkodit täynnä osaavia työkavereita ja onnellisia lapsia.
Sinulla on kaikki aika ja välineet tehdä työsi hyvin, ja jos haluat tehdä sen vieläkin paremmin, niin koulutusta on taatusti tarjolla. Meillä pomo ei ole urasi tukkeena vaan tukena.
Työporukkamme on kannustava, kokeileva ja kekseliäs. Palautteen perusteella myös vanhemmat arvostavat työtämme korkealle. Tule siis osaksi sakkiamme!
Haluamme, että onnistut työssäsi hyvin, täällä sinun ei todellakaan tarvitse pärjätä yksin! Työsi tukena ovat ammattitaitoiset työkaverit, osaavat esihenkilöt sekä omat resurssihenkilöt ja erityisvarhaiskasvatuksen henkilöstö.
Meillä on panostettu päiväkotirakentamiseen, päiväkotimme sijaitsevat lähellä luontoa ja kaupunkimme kulttuuri- ja liikuntamahdollisuudet luovat varhaiskasvatukseen monipuolisia oppimisympäristöjä.
Meillä on selkeät toiminnan rakenteet sekä käytännönläheinen Joensuun varhaiskasvatussuunnitelma, joka ohjaa toimintaamme.
Meillä on koulutettu ja pedagogisesti osaava henkilöstö.
Hae mukaan osaksi osaavaa ja motivoitunutta sekä hassuttelevaa ja heittäytyvää Hukanpesän päiväkodin joukkoa!
Haemme nyt varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 1-3v. ryhmään ajalle 1.9.2026 - 24.6.2027. Aloituspäivä tarkentuu rekrytoinnin aikana.
Työaika 38,25 tuntia/viikko.
Lisätietoja: Päiväkodin johtaja Pia Väänänen ensijaisesti sähköpostitse
mailto:
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja. Työ koostuu vuorovaikutustilanteista, jossa edellytetään ammatillisuutta, yhteistyökykyä, toisen kunnioitusta ja huomioon ottamista. Lastenhoitaja osallistuu tiiminsä jäsenenä lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen, toteuttamiseen ja arviointiin. Lastenhoitajan työssä tulee pystyä joustavasti toimimaan tarvittaessa kaikenikäisten lasten kanssa, myös alle 3 v. ryhmissä.
Tehtävä edellyttää hyvää suomen kielen taitoa.
Kelpoisuusehtona tehtävään on varhaiskasvatuslain (504/2018) mukainen kelpoisuus, esim. lähihoitaja (suuntautuminen lapsiin ja nuoriin), lastenhoitaja tai lastenohjaaja.
Haastatteluja voidaan tehdä jo hakuaikana.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tasopalkka on 5VKA54 taso A1 2552,54 euroa/kk.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä rikosrekisteriote ja tartuntatautilain 55 § mukainen tuberkuloosiselvitys.
Meillä on koeaika.
Työpaikkamme ovat savuttomia.
Hakuaika päättyy 21.8.2026 klo 15.00
https://www.joensuu.fi/kaupunki-ja-kehitys/meidan-joensuu/muuta-meille/
https://www.joensuu.fi/kaupunki-ja-kehitys/toihin-kaupungille/toihin-varhaiskasvatukseen/
Työkieli: Suomi
Tarkemmat tiedot
- Työaika: Kokoaikatyö
- Avointen töiden lukumäärä: 1
- Työn jatkuvuus: Määräaikainen
- Palkan peruste: Kuukausipalkka
Hakuohjeet
https://jns.rekrytointi.com/paikat/index.php?o=A_A&jid=4695&jbid=15
Sähköposti:
- Sijainti: Joensuu (167)
- Yritys: Joensuun kaupunki
- Y-tunnus: 0242746-2
- Toimipaikka: Joensuu
- Hakuaika päättyy: 21.08.2026 15:00:00
- Julkaistu 12.08.2026 11:15:07 (Päivitetty 12.08.2026 11:15:07)
- Lähde: Työmarkkinatori
