Ympäristöterveydenhuollon talous ja toiminta etenivät suunnitellusti

Ympäristöterveydenhuollon jaosto hyväksyi ympäristöterveydenhuollon talouden ja toiminnan toteuman ajalta 1.7.–30.9.2026.

Kolmannen vuosineljänneksen tilinpäätösennusteen mukaan tulos on enintään talousarvion mukainen. Syyskuun loppuun mennessä toimintatuottoja kertyi 4,6 miljoonaa euroa ja toimintakuluja 3,5 miljoonaa euroa. Koko vuoden toimintatuotoiksi ennustetaan 6,0 miljoonaa euroa ja toimintakuluiksi 4,9 miljoonaa euroa. Toimintakatteen ja tilikauden ylijäämän ennuste on 1,1 miljoonaa euroa.

Tulojen arvioidaan voivan ylittää talousarvion myönteisen tulokertymän vuoksi. Kulut voivat alittua pienentyneiden vuokrakustannusten takia. Henkilöstökuluja on hillinnyt alkuvuoden täyttämättömät virat. Eläinlääkintähuollon laitteiden korjausvelka edellyttää tulevina vuosina lisäpanostuksia.

Terveysvalvonnassa tehtiin heinä–syyskuussa 345 suunnitelmallista tarkastusta, kun tavoite oli 332. Suunnitelmallisten tarkastusten osuus kaikista tarkastuksista oli 91 prosenttia, kun tavoite on vähintään 80 prosenttia. Eläinten hyvinvointitarkastuksia tehtiin 37, kun tavoite oli 60. Tarkastusten määrä jäi tavoitteesta tapausten aiempaa monisyisemmän luonteen ja selvittelyyn kuluvan ajan vuoksi. Terveysvalvonnan ja eläinlääkintähuollon arvioidaan saavuttavan koko vuoden tavoitteensa.

Eläinlääkintähuollon maksuja esitetään käyttöön vuoden 2027 alusta

Ympäristöterveydenhuollon jaosto päätti esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle eläinlääkintähuollon asiakasmaksujen hyväksymistä ja käyttöönottoa 1.1.2027. Hyväksytyt maksut korjataan lopulliseen asiakirjaan.

Esitys perustuu uuteen eläinlääkintähuoltolakiin. Järjestämisvastuuseen kuuluvista eläinlääkäripalveluista on perittävä kohtuullinen asiakasmaksu, ja täydentävät palvelut on hinnoiteltava markkinaperusteisesti siten, että hinnat kattavat muun muassa vuokra-, palkka- ja hallintokustannuksia. Täydentäviä palveluja järjestetään myös siksi, että niitä ei ole päivystysaikana alueella yksityisten toimijoiden resursseilla riittävästi saatavilla.

Esitetyt korotukset ovat 2,06–6,69 prosenttia. Järjestämisvastuuseen kuuluvien palvelujen asiakasmaksut arvonlisäveroineen olisivat peruskäynnistä 7 euroa, toimenpidekäynnistä 16 euroa, uusintakäynnistä 8 euroa ja päivystyskäynnistä 35 euroa.

Täydentävien palvelujen asiakasmaksut olisivat palvelun laajuudesta riippuen 19, 38, 75, 113 tai 149 euroa. Päivystysaikana täydentävän palvelun maksuun lisättäisiin 35 euron päivystyskäyntimaksu. Lisäksi voitaisiin periä 10–40 euron laitemaksuja, muun kuin oman alueen potilaan 15 euron hoitajamaksu sekä päivystyksessä avustavan hoitajan työstä 75 euroa tunnilta.

Samalla käynnillä perittäisiin eläintä kohden yksi korkeimman maksuluokan mukainen asiakasmaksu. Asiakasmaksujen lisäksi eläinlääkäri perii kunnallisen eläinlääkäritaksan mukaiset palkkiot sekä esimerkiksi lääke- ja tarvikekustannukset. Uudet maksut kumoaisivat aiemmat ympäristöterveydenhuollon eläinlääkintähuollon asiakasmaksut, jos aluevaltuusto hyväksyy esityksen.

Lähde: Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sote, ympäristöterveydenhuollon jaosto, kokouksen pöytäkirja 3.11.2026.