5°C

Joensuu

Aurinkoista

Nuorkauppakamari kerää jälleen lahjoja

Joensuun Nuorkauppakamari Ry:n järjestämä Joulupuu-keräyskampanja käynnistyy jälleen Prisman joulunavauksen yhteydessä 13.–15. marraskuuta 2015.

Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Näin kampanjaan osallistuvat jakavat lahjan muodossa hyvää joulumieltä lähiympäristöönsä.

Joulupuu-keräykseen osallistutaan noutamalla lahjan saavaa lasta kuvaava kortti keräyspisteistä, missä on kerrottu lapsen ikä ja sukupuoli.

Tänä vuonna on mahdollista muistaa myös työikäisiä yksinäisiä miehiä. Itse lahjan tulee olla uusi tai itse tehty.

Keräyskortteja voi noutaa koko keräyksen ajan Prismasta, Undergroundista tai Foto Nerdsista, sekä 5.12.2015 kauppakeskus Isossa Myyssä järjes- tettävästä Pop Up -tapahtumasta.

Lahjan hankkimisen jälkeen paketoidut lahjat pyydetään tuomaan edellä mainittuihin paikkoihin, eli keräyspisteisiin, joista ne toimitetaan joulun alla vähävaraisten perheiden lapsille sekä yksinäisille miehille Joensuun sosiaalitoimiston ja lastensuojelun kautta.

Kauppakeskus Isossa Myyssä järjestettävä Pop Up -tapahtuma päättää keräyksen 5.12.2015. Joensuun Nuorkauppakamarilaiset ottavat keräyksen viimeisiä lahjoituksia vastaan. Paikalla on myös tapahtuman kummina toimiva The Voice of Finland 2015 voittaja, Miia Kosunen, joka jakaa nimikirjoituksia kello 14. Tarjolla on lisäksi musiikkiesityksiä sekä joulupukin vierailu.

Vuoden 2015 keräyksen suojelijana toimii Autotalo E. Hartikainen. Lisäksi yhteistyössä ovat mukana: Mainostoimisto Fabrik, Foto Nerds, Iskelmä Rex, Kauppakeskus Iso Myy, PKO, Underground, Grano, Josek.

Linkit:

www.jcjoensuu.fi

Sää

Joensuu

Ollaan yhteyksissä:

 

Yhteystiedot:

info@pohjoiskarjala.com
www.pohjoiskarjala.com