30°C

Joensuu

Osittain pilvistä

Konemusiikkitapahtuma Dimensio jälleen Kerubissa

Dimensio-konemusiikkitapahtuma Joensuun Kerubissa

Kuva: Fiktio ry

Suomalaisen konemusiikin nousevat tuottajatähdet Kerubissa 3.3.2017

Fiktio ry:n vuoden 2017 ensimmäinen Dimensio-tapahtuma Kerubissa vietetään trance-musiikin tahdissa. Maaliskuun alussa Joensuuhun saapuvat kovassa nosteessa olevat suomalaiset trance-tuottajat Taival Helsingistä ja Symon & Jay Tampereelta. Viimeisin luku lahjakkaiden suomalaistuottajien tarinassa on trance-musiikin suurilta nimiltä Armin Van Buurenilta ja Paul Van Dykilta huomiota ja maailmanlaajuista radiosoittoa saanut yhteistuotanto "Aava".

Dimensio on joensuulaista konemusiikkikulttuuria edistävän Fiktio ry:n kahdeksas klubi-tapahtuma Kerubissa. Noin neljä kertaa vuodessa järjestettävällä klubilla kuullaan konemusiikin eri genrejä kuten teknoa, housea ja drum and bassia ja nyt siis ensimmäistä kertaa trancea. Visuaalisesta ilmeestä vastaa Fiktion Deko-ryhmä, joten tarjolla on kokonaisvaltainen audiovisuaalinen kokemus.

Fiktio ry järjestää vuonna 2017 ennätysmäärän tapahtumia, yhdistyksen jäsenmäärä on nousussa ja myös konemusiikin suosio Itä-Suomessa elää selvästi nousukautta. Polvijärveltä lähtöisin olevan Taival-duon Timo Vaittisen vuonna 2013 julkaisema ensijulkaisu oli muuten nimeltään Fiktio. Sattumaako?

Dimensio: Trance Kerubin Kellarissa perjantaina 3.3. klo 23 alkaen, liput 8 €.

Sää

30°C

Joensuu

Osittain pilvistä

Kosteus: 48%

Tuuli: 22.53 km/h

  • 19 Elokuu 2017 30°C 22°C
  • 20 Elokuu 2017 29°C 21°C

Ollaan yhteyksissä:

 

Yhteystiedot:

Steam Company Oy
Rekkatie 11 A7
80100 Joensuu

info@pohjoiskarjala.com
www.pohjoiskarjala.com