5°C

Joensuu

Aurinkoista

Dimensio - Suomen ykkösrivin tekno-artistit Joensuuhun!

Dimensio Joensuun Kerubissa.

Dimensio tekno-tapahtuma Joensuun Kerubissa. Kuva: Teija Maksimainen

Elektronista tanssimusiikkia tukeva ja tapahtumia järjestävä Fiktio ry tuo Joensuuhun teknomusiikin suomalaisia ykkösrivin artisteja Helsingistä. 

Illan pääartisti on harvinainen elektronisen musiikin live-bändi Serot. Bändi koostuu kolmesta täysin eri lähtökohdista tulevasta muusikosta, jotka päättivät yhdessä tehdä jotain erilaista. Serot yhdistää musiikissaan rumpukoneen ja syntetisaattorin taidokkaasti perinteisten instrumenttien kanssa ja luo kokonaisuudesta svengaavan live-esityksen teknomusiikin syväluotaavaan ja bassontäyteiseen äänimaailmaan. 

Vinyylilevyiltä musiikkia soittavat kaksi raudanlujaa helsinkiläistä soittajaa: Antti Salonen ja Kristiina Männikkö. Kristiina Männikkö on yksi alkuperäisistä Kaiku-klubin edelleen soittavista vakio-dj’stä. The Guardian valitsi Kaikun Euroopan top 25 parhaiden klubien joukkoon vuonna 2014. Salosen omistautumisesta kertoo, että mies keräsi vinyylilevyjä ensin lähes 10 vuotta ennen kuin soitti ensimmäisen keikkansa.

Vuonna 2000 perustettu Fiktio ry on järjestänyt Dimensio –klubitapahtumia Ravintola Kerubissa kahden vuoden ajan lähtien keräten yhteen elektronisen tanssimusiikin eri alagenrejen ystäviä.

Dimensio: Techno #2 Kerubin Kellarissa. Serot, Kristiina Männikkö ja Antti Salonen. Perjantaina 15.4. klo 22 alkaen, liput 10 €

www.fiktio.fi
www.facebook.com/fiktiory

 

Sää

5°C

Joensuu

Aurinkoista

Kosteus: 49%

Tuuli: 22.53 km/h

  • 03 Tammikuu 2019 7°C 3°C
  • 04 Tammikuu 2019 8°C 1°C

Ollaan yhteyksissä:

 

Yhteystiedot:

Steam Company Oy
Rekkatie 11 A7
80100 Joensuu

info@pohjoiskarjala.com
www.pohjoiskarjala.com